MAZZARELLA JA MARY SHELLEY

Mazzarella, Merete
Sielun pimeä puoli. Mary Shelley ja Frankenstein.
Suomentanut Raija Rintamäki.
Tammi, 2014. (245 s.)
(Teos on suomennettu ruotsinkielisestä käsikirjoituksesta ”Själens nattsida. Om Mary Shelley och hennes Frankenstein”.)


Teki mieleni vain vilkaista, miten Merete Mazzarella käsittelee Mary Shelleyn romaania Frankenstein. Uusi prometheus, tuttua teosta, kun itsekin olen siitä kirjoittanut. Pian kuitenkin upposin Mazzarellan huokoiseen tekstiverkkoon ja luin yhdeltä istumalta Sielun pimeää puolta puoliväliin. Silloin pysähdyin miettimään, mistä Mazzarella oikein kirjoittaa. Miksi Frankenstein?

Juuri mikään toinen moderni myytti ei ole ollut niin hedelmällinen kuin juuri Frankenstein. Frankensteinia on tulkittu modernina versiona Prometheuksesta, titaanista joka varasti tulen jumalilta lahjoittaakseen sen ihmisille. Tähänhän romaanin alaotsikkokin, Uusi Prometheus, viittaa. Aikojen myötä kirjasta on tehty yhä uusia versioita, elokuvia, oheistuotteita, nettisivustoja. Myös kirjallisuudentutkijat ovat aina olleet innostuneet romaanista, luokitelleet teoksen milloin minkäkin lajikategorian alle, tulkinneet sitä goottifantasiana, science fictionina, jopa vaivoin verhottuna autofiktiona. Romaanin on ymmärretty kertovan yhtä hyvin yli-ihmisen, hullun tiedemiehen kuin naiskirjailijan ristiriitaisista tunnoista, jopa Mary Shelleyn masennuksen tunnoista, kuten feministitutkija Ellen Moers 1980-luvulla kirjaa luki, vasten Shelleyn lukuisista keskenmenoista ja vauvojen kuolemista kertovia päiväkirjaotteita.

Mitä lisättävää Mazzarellalla voi ylipäätään olla tähän valtaisaan Frankenstein-kirjallisuuteen? Ja mitä se voisi ollakaan? Shelleyn kirjeet ja salaiset päiväkirjat on julkaistu aikapäiviä sitten. Kyse onkin yleistajuisesta tietokirjasta, jossa Mazzarella jäsentää olemassa olevaa elämäkerrallista materiaalia ja tutkimustietoa, liittää sitä ajankohtaisiin nykykeskusteluihin, yleistajuistaa tehtyä ja sanottua. Mazzarellalla on taito käännellä paljon tutkittua aihetta eri näkökulmista, esitellä se tuoreesti omalle lukijakunnalleen, luottaa pohjoismaisiin naislukijoihin, joille Frankenstein ja Mary Shelley eivät ehkä olekaan niin tuttuja.


Frankenstein ja inhimillisyyden rajat

Ihan alkajaisiksi Mazzarella pitää esimerkiksi tärkeänä muistuttaa lukijoilleen, että Shelleyn romaanissa Frankenstein ei ollut hirviö. Frankenstein on romaanissa nimeltään se keksijä ja tutkija, joka onnistuu pitkällisen ponnistelun tuloksena luomaan elävän olion, tosin niin ruman ja rujon, että kaikki hylkäävät hänet, jopa hänen luojansa Frankenstein. Vasta tämän jälkeen hänestä tulee hirviö. Miksi, Mazzarella kysyy, nuori fiksu nainen loi romaanissaan tällaisen hirviöasetelman.

Teoksen alkusanoissa Mazzarella kertoo pohjanneensa kirjan Uppsalan yliopistossa lääketieteen opiskelijoille pitämiinsä luovan kirjoittamisen kursseihin, joissa hän on käyttänyt esimerkkinä Frankensteinia tarkoituksenaan johdattaa lääkäriopiskelijat tarkastelemaan ihmisyyden tai oikeastaan inhimillisyyden rajoja. Frankenstein on siten ajankohtainen ja kysymys mitä akuutein: Kuinka pitkälle lääkäri voi mennä palvellessaan elämää? Masennuspillereistä on syntynyt kohua, mutta varsinainen kauhukuva ja lääketieteellisen edistyksen varjopuoli on nimenomaan Frankenstein, tunteeton spesialisti, jolle mikään ei ole pyhää.

Millaista tietoa saamme tavoitella? Mihin sikiödiagnostiikan kehitys voi johtaa. Mazzarella ei tietenkään lähde vastaamaan näihin kysymyksiin, sen sijaan Sielun pimeässä puolessa lähdetään luomaan tämäntapaisille kysymyksille arvopohjaa. Arvopohjaa lähdetään hakemaan historiasta: yhden aikakauden kulttuurihistoriasta, siihen syntyneen yhden elämänhistorian kautta ja kaikkien siihen liittyvien elämänhistorioiden verkosta, yhden kirjan synty- ja vastaanoton historiasta. Näin 1800-luvun alkupuoli alkaa elää omassa ajassamme, ja keskustelut ja eettiset kysymykset joita silloin pohdittiin tuntuvat tuoreilta ja vaikuttavilta tässä hetkessä.


Kirjailijanaisen elämäntarina

Eletään 1800-luvun taitetta, kun feministipioneeri Mary Wollstonecraft ja yhteiskuntafilosofi William Godwin saavat lapsen, tytön josta tuli Mary Shelley. Mary Wollstonecraft menehtyi lapsivuoteeseen eikä rationaalishenkisellä isällä ollut erityistä halua olla emotionaalisesti läsnä tyttärensä elämässä. Tyttö pakenikin 17-vuotiaana runoilija Percy Shelleyn matkaan. Lopulta he päätyivät Maryn sisarpuolen Clairen ja Lordi Byronin kanssa Genevejärven rannalle huvilalle, jossa päättivät ryhtyä kirjoittamaan kummitusjuttuja. Marykin otti haasteen vastaan ja lähti etsimään tarinaa, joka saisi lukijan tuntemaan värisyttävää kauhua, kuten hän kertoo romaaninsa esipuheessa.

Mary Shelleyn tarina olisi liian yksinkertainen, jos kaikki olisi tässä. Tietenkin on paljon muuta: keskenmenoja, menetyksiä, kuolemantapauksia, joista kipein oli varmaan Maryn sisaren Fannyn itsemurha tai Shelleyn ensimmäisen puolison Harrietin itsemurha. Frankenstein valmistui samaan aikaan kun Mary Shelley valmistautui synnytykseen. Samoihin aikoihin Percy Shelley julkaisee teoksensa Prometheus Unbound, Vapautettu Prometheus – suurenmoisen runoelman yksilön suoranaisesta velvollisuudesta nousta arkipäivän yläpuolelle ja taistella ihanteidensa puolesta.

Mary Shelleyn tarinasta päästään romaaniin ja sen monimutkaiseen juoneen, mikään yksilinjainen tarinahan romaani ei ole vaan koostuu erilaisista paloista ja katkelmista, joista lukijan on itse rakennettava tarina.

Oman tulkintani kirjoitin aikanaan esseeksi ”Yksinäisyyden yöpuoli”. Esseessäni nostan esiin Hirviön inhimillisen kärsimyksen ja sen valtavan tuskan paatoksen jota hän ilmaisee omalla äänellään:

Shelleyn keksintö on antaa Hirviölle persoonallinen ääni, joka mahdollistaa lukijan samastumisen. Modernin tunnustusretoriikan mukaisesti hän antaa Hirviön vapaasti omassa puheessaan luoda vaikutelmaa oman hirviömäisyytensä alati vaihtuvien tuntojen autenttisesta ilmaisemisesta. Ilman objektiivisen kertojan tarjoamaa tulkintaa lukija kallistuu vuoroin Frankensteinin, vuoroin inhimillisen Hirviön puoleen, tuntee myötätuntoa välillä Frankensteinia, välillä Hirviötä kohtaan, hylätäkseen taas seuraavassa hetkessä toisen tai toisen tunteettomana julmurina. Juuri tähän epävakauteen perustuu kirjassa vähitellen syntyvä kauhun tuntu: lukijassa syntyneeseen ahdistukseen, avuttomuuteen ja yksinäisyyteen näiden kahden yhteensopimattoman tarinan edessä. Mutta kauhu oli armottoman nuoren naiskirjailijan tahto: lukijan on itse kuljettava ahdistava matka ja kohdattava kauhu yksin, vailla kaikentietävän kertojan suomaa turvaa. (Kosonen 2004, 30–31.)

Entä millaiseen johtopäätökseen Merete Mazzarella tulee kirjassaan? Hänen kantansa on se, että Mary Shelley, samoin kuin hänen sisarpuolensa Claire, joutui elämässään maksamaan taloudellisesti, sosiaalisesti ja emotionaalisesti kovan hinnan miesten, Percy Shelleyn ja Lordi Byronin, ihanteellisista elämänkokeiluista ja poliittisista reformipuheista. Suuria sanoja näiltä 1800-luvun romantikkorunoilijoilta kyllä riitti, mutta kovin vähän tukea elämän arkitodellisuudessa. Tämä tulkinta tulee ilmi jo alkuperäisen ruotsalaisen käsikirjoituksen alaotsikosta "Mary Shelley och hennes Frankenstein", mutta suomalainen pelkistetty otsikko kätkee tämän lukutavan mahdollisuuden.


Lisälukemista:

Kosonen, Päivi 2004: Yksinäisyyden yöpuoli. – Elämisen taidosta. Esseitä modernin kirjallisuuden tunnoista. Tampere University Press.