LEON: YSTÄVÄ SÄ LAPSIEN

Donna Leon: Ystävä sä lapsien. Komisario Guido Brunettin tutkimuksia.
Suomentanut Kristiina Rikman.
Otava, 2009.
(Alkuteos: Suffer the Little Children).

Tämä on Guido Brunetti -dekkari. Guido Brunetti on komisario, joka selvittää ja ratkaisee rikoksia – verkkaiseen tahtiin ja kahvinjuonnin lomassa – ei tavallisia murhajuttuja, vaan syvällisiä yhteiskunnallis-eettisiä rikosvyyhtejä, joista kyllä tietää heti, että vääryys on tapahtunut, mutta joista on vaikea sanoa, kuka on vastuussa ja missä kohtaa vääryys alkoi. Siksi ketään ei voi pidättää, eikä ketään voi rangaista.

Donna Leonin dekkareiden kehys on lain ja vallitsevan oikeuskäsityksen välinen suhde: lain, mafian, oman käden oikeuden, oikean ja väärän tunnun muodostama harmaa vyöhyke. Kehyksen sisään asetellaan sitten erilaisia tarkasteltavia tapauksia. Tässä se on lapsikauppa ja siitä juontavat asiat: eurooppalaisten vanheneminen, länsimaisten miesten siittiöiden heikentyminen, köyhien suuret perheet ja rahantarve, lapsikauppa, rikollisuus, elinkauppa, byrokratia. Näin: vauras venetsialaispari ei saa lapsia, miehellä on mahdollisuus lääkärintyönsä puolesta hyödyntää laitonta adoptiota, he jäävät kiinni ja heidät ratsataan karabinieerien toimesta, perheessä jo vuoden ajan elänyt puolitoistavuotias poika otetaan huostaan ja sijoitetaan lastenkotiin ja niin edelleen. Komisario lähtee ajamaan lapsen asiaa, mutta tapaus on vieläkin synkempi kuin hän voi arvata.

Tällaisia Italiaan sijoittuvia oikeusjuttuja kirjoittaa englanniksi yhdysvaltalaissyntyinen nainen, Donna Leon (en tiedä, tokko se edes on kirjailijan oikea nimi), joka asuu nykyään Venetsiassa. Venetsialla on näiden kirjojen markkinoinnissa ja myynnissä niin keskeinen osuus, että tämänkin kirjan – vaikka se on tosiaan kirja lapsikaupasta ja italialaisen yhteiskunnan ja asiainhoidon mädännäisyydestä – mainostetaan takakansitekstissä tarjoavan lukijalleen: ”Viehättäviä kuvauksia Venetsiasta ja maittavia makuelämyksiä”. Eikä takakansiteksti edes ole väärässä: aivan keskeinen osa kirjan muuten rikollista ja umpikieroutunutta maailmaa on italialaisten ruokalajien ja kahviloiden, Venetsian katujen maistelua al l’italiano. Caffé corretton ja monimutkaisempien juomien nimien on ehkä tarkoitus tuoda turvallisuuden tunnetta kaiken kauhean jälkeen. Mutta miksi tulee tunne, että kirjailija saa sponsorirahaa Venetsian turistitoimistolta? Vaikka toisaalla kerrotaankin, ettei kirjailija ole kansainvälisestä suosiostaan huolimatta antanut käännättää dekkareitaan italiaksi – koska hän haluaa pysyä tuntemattomana.