ASKILDSEN: SAARI

Kjell Askildsen: Saari.
Suomentanut Tarja Teva
Like, 2009.
(Alkuteos: Omgivelser, 1969.)


Huomasin nyt vasta, että Askildsenin pienoisromaani onkin kirjoitettu 40 vuotta sitten, vuonna 1969. Luin sen niin kuin se olisi vasta kirjoitettu ja tiedostin lukiessani sen hienon ja hauraan lauseen. Upea teos, hieno ulkoasu: etu- ja sisäkannessa graafisesti kuvatut airot ja soutamiset.

Aivan ihmeellistä ajattelin, että Tarja Teva saa puhallettua tällaisen pienen tekstin suomennoksessaan eloon: romaanin arkiset, lyhyet ja lakoniset lauseet, sen vähäpuheisuuden ja tietynlaisen vähäeleisyyden, tarinan jossa ei tapahdu paljon – mutta tietenkin riittävästi. Tällaisesta modernista tekstistä tulee suomennoksessa helposti mitäänsanomatonta, liian vaikeaa tai kömpelöä. Mutta Tarja Teva ei suomenna sanoja ja lauseita, vaan merkityksen rytmiä: sitä draamaa josta Saaressa on kyse. Niin tavallista ja niin hienoa ja uskottavaa. Mutta draama on hienosti rakennettu ja kannattelee tekstiä alusta loppuun, vaikka tarina ei sulkeudukaan perinteiseen tapaan.

Tarina tapahtuu saarella. Saarella on majakka jota hoitaa majakanvartija perheineen. Heitä on kolme: majakanvartija, vaimo ja nuori tytär. Saarelle on muuttanut kesävieras, nimeltään Kraft joka vastaa vaimon ja tyttären tiedostamattomiin rakkauden ja seksuaalisuuden haluihin ja haaveisiin. Vaimo haluaisi seuraa ja tyttö on siinä iässä. Jotain sitten vieraan ja talon naisten välillä tapahtuukin. Majakanvartija on mustasukkainen ja tiirailee kiikareillaan majakkatornista. Olutta juotuaan hän muuttuu ilkeäksi ja mustasukkaiseksi, ilmeisesti lyö vaimoaan. Naisetkin katsovat ja tiirailevat toisiaan ja miehiä: ulos keittiön ikkunasta, huoneen ikkunasta, ulkohuoneen ikkunasta. Välillä vetäydytään majakkatornista katselevien kiikareiden katveeseen, seinän viereen, pohjoiskallioille. Perheen ja saaren rauha on järkkynyt. Loppu jää auki.