Puhe Mikael Agricola –käännöspalkinnon jakotilaisuudessa

KÄÄNNÖSVUODEN 2008 SATOA

Millainen on vuoden 2008 käännöskirjallisuuden sato? –Vastaan kysymykseen Mikael Agricola-palkintoraadin Suomen Arvostelijain Liiton edustajana. Olen tässä satomaistelupestissä toista kertaa ja nauttinut pitkälle toista sataa viime vuoden aikana ilmestynyttä suomalaisen käännöskirjallisuuden teosta. Tässä pestissä pelkkä maistelu ei ollenkaan aina riitä, vaan hengen viljelysten ja yksittäisten lajikkeiden arviointia riittää koko vuodeksi ja yötyöksi asti. Emme arvioi pelkästään kustantajien valmiiksi pakattua ja tietyillä koodiväreillä merkittyä taideproosaa, vaan nautimme myös sekalaisia lajikkeita: dekkareita ja trillereitä, naisten lukuromaaneja sekä lasten- ja nuorten kirjallisuutta. Suomennettua esseekirjallisuutta sekä elämäkerta- ja muistelmakirjallisuutta tulee myös nautittua siinä toivossa, että niiden arvon saisi joskus julkisesti sanoa.

Vuoden 2008 käännöskirjallisuuden sato on vähintäänkin yhtä hyvä kuin viime vuonna.. En ole laskenut postista hakemieni suomennosnimikkeiden määrää – mutta voin vakuuttaa, että sato on runsas. Suurilta kustantajilta ja keskisuurilta kustantajilta ja pieniltä kustantajilta, jo tutuiksi tulleilta kustantajilta ja vasta hädin tuskin tiedostamiltani uusilta kustantajilta ilmestyi viime vuonna valtava määrä käännöksiä, joiden taso on korkealaatuinen. Tätä hedelmällistä nykytilaa ja sitä kautta tulevaisuuden satonäkymiä varjostaa kuitenkin muutama tosiseikka. Ensinnäkin: valitettavan suuri osa tämänkin vuoden sadosta jää huomiotta ja maistelematta. Virallisena esiintyvä Vuoden kirjat -julkaisu antaa tästä hengenviljelyn sarasta vain kalpean aavistuksen, koska puoliakaan kustantajista ja nimikkeistä ei mainita sen sivuilla. Osa sadosta löytää toki institutionaalisten esimaistelijoiden ja yksityisten amatööripuutarhureiden ansioista tiensä onnellisten kuluttajien käsiin, mutta suurta osaa yksittäisistä lajikkeista ei arvioida lainkaan. Kirjakaupoista viime vuoden lajikkeiden perään on enää tänä vuonna turha kysellä. Toiseksi: Käännöskirjallisuudeksi kutsuttavan hengenviljelyn kokonaisnäkymää ja tulevaisuuden näkymiä ei meidän palkintoraatilaisten lisäksi ehkä tämänkään vuoden sadon kohdalta ole todennäköisesti ajatellut kukaan. Liukuhihnatuotantoon ja tehoviljelyyn siirtyneiden yliopistojen kirjallisuuslaitosten suuntaan on turha katso. Kuka siis tietää mitä kaikkea tällä hetkellä idätetään ja viljellään. Tai mitä olisi hyvä viljellä? Saati minkä kaiken ja keiden kaikkien takia? Ja viimeiseksi muttei vähäisempänä: kirjallisuuden suomentajien työtä ja tulevaisuuden alanäkymiä koskeva keskustelu osoittaa, että vuosi 2008 saattaa olla kriittinen vuosi – jopa käänteentekevä.

Oli miten oli, sato on korkealaatuinen. Jos ja kun yliopistollinen kirjallisuudentutkimus on nykyisin valitettavan usein sivistysmaaperää köyhdyttävää tehoviljelyä, kuten ranskalainen kirjallisuudentutkija Tzvetan Todorov väittää, tekee suomalaista käännöskirjallisuutta mieli verrata monimuotoiseen luomuviljelyyn, jossa erilaiset lajikkeet, arvokkaat lajit ja arkisemmat keittiölajikkeet saavat kasvaa rinnatusten, rikastaa ja pölyttää toinen toistaan. Luomutuotannon ansiosta samana vuonna – samassa pellossa tai puutarhassa – voidaan tuottaa yhtä aikaa merkittäviä uusia käännöskirjallisuuden klassikkoja ja näiden rinnalla jalostaa vielä vanhoja kestolajikkeita: Shakespearea, Montaignea, Virginia Woolfia. Kukoistavan Shakespeare-sarjan uusien suomennosten ohella voi mainita esimerkiksi Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen, klassikon jonka Olli Kuukasjärvi on suomentanut uudelleen. Merkittävistä uusista kestolajikkeiden tuottajista tekee mieli mainita erikseen Teos, kustantamo joka ei ole tinkinyt laadussa, kuten osoittavat kaikki sen vuoden 2008 suomennokset: Marja Alopaeuksen ja Leevi Lehdon A.S. Byatt-suomennos Riivaus. Romanttinen kertomus, Tarja Härkösen Clarice Lispectorin suomennos Lähellä villiä sydäntä sekä Jaana Kapari-Jatan meriklassikko, Poe-suomennos Arthur Gordon Pymin selonteko.

Vuoden 2008 käännöskirjallisuudessa uudet ja jalostetut lajikkeet, korkeat ja matalat lajit kasvavat vierekkäin ja tuottavat satoa nähdäkseni myös siitä syystä, että usein samat hyvät ja koetellut tekijät kääntävät sekä taideproosaa että viihdekirjallisuutta. Tällaisista monimuotoisista viljelijöistä tekee mieli mainita Laura Jänisniemi, jonka palstalla ovat saaneet kasvaa rinnakkain sekä Jay Parinin Tolstoin elämää käsittelevä romaanisuomennos (Viimeinen asema) että ruotsalaisen Henning Mankellin jännitysromaani Kiinalainen. Vaikea sanoa, kumpi niistä on merkittävämpi, kun kummallakin teoksella on arvonsa.

Muutama erityisen hedelmällinen ala tekee vielä mieli mainita. Esimerkiksi itä-eurooppalainen kirjallinen kulttuuri, jota Outi Hassin palkittu Dragoman-suomennoskin (Valkoinen kuningas) edustaa: Romaniaa ja Unkaria, samoin kuin hänen Imre Kertesz -suomennoksensa, Kaleeripäiväkirja, joka tarjoaa nobelistikirjailijan mietteitä. Erikseen haluan mainita Mansarda-kustannuksen ja Kari Klemelän, joka on tänä vuonnakin suomentanut ajankohtaiset ja vaikuttavat teokset: serbialaisen Danilo Kisin romaanitriptyykin toisen osan Puutarha, tuhka ja Vladimir Bartolin Alamutin. Kumpi on arvokkaampi, yhden ja yksittäisen ihmisen menneisyyden tarkastelu vai systeemiä, fasismia tai fundamentalismia kuvaava poliittinen allegoria. Olisi hienoa, jos suomalaiset lukijat pääsisivät laajemminkin osallistumaan tähän pohdintaan. Keskustelun edellytyksenä olisi tietenkin, että kirjoja löytyisi kirjakaupoista. Mainitaan itäisten lajikkeiden viljelijöistä vielä Tuula Kojo ja hänen turkki-suomennoksensa: nobelisti Orhan Pamukin omaelämäkerralliset esseet sekä Hasan Ali Toptasin surrealistinen romaani Varjottomat.

Ja sitten uuteen länteen. Nykyamerikkalainen proosa muodostaa aivan omanlaisensa lajivalikoiman, ja suomentajat ovat ottaneet sen viljelyn vakavasti. Tarjolla on erilaisia lajikkeita moneen makuun: arkista huumoria, elegiaa, nyky-yhteiskuntaa kuvaavaa uutta realismia, myyttien uudelleen kirjoittamista. Maistuvimmista mainittakoon: Erkki Jukaraisen Paul Auster -suomennos (Sattumuksia Brooklynissä), Kristina Rikmanin Siri Hustvedt -suomennos (Amerikkalainen elegia), Arto Schroderuksen Philip Roth -suomennos (Haamu poistuu), Markku Päkkilän Richard Powersin Laulut joita lauloimme, Richard Fordin Maan laulu (suom. Sirkka Aulanko), Helene Bützowin DeLillo -suomennos Putoava mies. Listaa voi jatkaa.

Erityisen herkullisia lajikkeita kasvaa Sammakon kasvattamalla brittiläisen nykyproosan palstalla. Vesa Suomisen jalostamat lajikkeet täytyy mainita erikseen. Vuoden 2008 sadosta mainittakoon puolalais-brittiläisen Marina Lewyckan siirtotyöläisten asemaa Britanniassa kuvaava romaani Muu maa mansikka, puhumattakaan David Mitchellin romaanista Pilvikartasto – kokonainen kielten ja kulttuurien Baabelin torni yksissä kansissa. Harvinaisen miellyttävä jälkimaku jää myös skottikirjailijan Dan Rhodesin teoksesta Kulta, jonka hilpeät ja traagiset sävyt on Elina Koskelin tavoittanut.

Lopuksi haluan omasta puolestani onnitella tämänvuotista Mikael Agricola -palkinnon saajaa Outi Hassia vaikuttavasta ja ansiokkaasta työstä romanialais-unkarilaisen György Dragomanin Valkoisen kuninkaan suomentamiseksi.