Haruki Murakami: Norwegian Wood.
Englanninkielisestä käännöksestä suomentanut Aleksi Milonoff.
Tammi, 2012.
(Alkuteos: Noruwei no mori, 1987)
Tutustuin Murakamiin Kafka rannalla -romaanin myötä. Ajattelin, että siinä on uuden aikakauden kirjailija, joka sekoittaa itäistä ja läntistä kulttuuriperintöä kiehtovalla tavalla – joka panee pohtimaan globalisaatiota ja maailmankulttuuria, siis jotakin sellaista yhteistä joka ohittaa yksilölliset kokemuserot ja kansalliset rajat.
Pari vuotta sitten otin lukukokemukseni puheeksi japanilaisen kirjallisuuden professorin kanssa yhdessä seminaarissa Etelä-Turkissa, Adanassa. Kuullessaan sanan Murakami professorismies meni hetkeksi suunniltaan ja alkoi luennoida kiivaasti Murakamin vahingollisesta vaikutuksesta länsimaissa, erityisesti Pohjois-Euroopassa, Saksassa ja Skandinaviassa. Murakami on hänen mukaansa populisti, joka vääristää japanilaisen kulttuurin sekoittaessaan kreikkalais-roomalaista mytologiaa japanilaiseen kultturiperintöön. Minua hän piti tyypillisenä pohjoismaisena tutkijamoukkana, jolla ei koskaan tule riittämään ymmärrystä autenttiselle japanilaiselle kulttuurille – mitä se sitten lienee.
Norwegian Wood -romaaniakin luin vääristyneestä näkökulmastani yleisesti puhuttelevana romaanina modernista elämisestä maailmassa, jossa ongelmat ovat yhteisiä ja yleisiä ja tavallaan tuttuja, mutta jotka jokainen joutuu kuitenkin aina ratkaisemaan omalla tavallaan. Romaanin päähenkilö Toru Watanabe muistelee tarinan mittaan nuoruuttaan 1960-luvun Japanissa, opiskelijaelämäänsä ja vaikeuttaan valita kahden naisen välillä. Toru on itse kiinnostava yhdistelmä huumoria, vakavahenkistä eettisyyttä, syvää vastuullisuutta sekä modernia cooliutta ja välinpitämättömyyttä. Aika on Japanissakin opiskelijavallankumousten, vanhojen arvojen ja auktoriteettien kyseenalaistamisen, seksuaalisuuden vapautumisen ja uuden musiikin.
Kuten romaanin nimi kertoo, Beatlesillä on romaanissa erityinen merkitys. Päähenkilölle Beatlesien kappale ”Norwegian Wood” merkitsee ensirakkauden muistoa, mutta teoksen kokonaisuudessa Beatles osoittaa laajemminkin moderniin kulttuurien ja arvojen sekoittumiseen, joka Japanissakin alkaa 1960-luvulla. Harukamin kirjaa voi siten pitää myös yhden sukupolven toiveista ja peloista kertovana kirjana. Beatlesien lisäksi päähenkilö harrastaa amerikkalaista kirjallisuutta ja rakastaa erityisesti Fitzgeraldin Kultahattua (The Great Gatsby, 1925), jossa moderni ylellinen amerikkalainen elämäntapa asetetaan suorastaan sosiologisen analyysin kohteeksi.
Toki 1960-luvulla on myös japanilaiset erityispiirteensä. Murakamin romaani kertoo nuorten itsemurhista. Monen romaanihenkilön elämää masentaa myös oman sisaruksen tai jonkun lähisukulaisen menneisyydessä tekemä itsemurha. Teos antaa ymmärtää, että 1960-luvulla itsemurha on ymmärrettävä yritys ratkaista vanhan ja uuden maailman välinen arvoristiriita, mutta siitä maksettava hinta on korkea – kun romaanin minäkertoja vielä kahdenkymmenen vuoden kuluttua joutuu pelonsekaisen huimauksen valtaan kuullessaan lentokoneessa Beatlesien melodian ”Norwegian Wood”.
Murakamin romaanit ovat kuitenkin lopulta huokoisia ja myönteisiä. Niissä on paljon dialogia sekä huumorin ja lempeän itseironian sävyttämää minäkertojan itsereflektiota. Niissä vastoinkäymisetkin ja vaikeat elämänvaiheet luovat lopulta ajatusta toivosta ja tulevaisuudesta.
